tiistai 16. joulukuuta 2014

Synnytystapa-arvio RAIVARIT

Onneksi kannettavani teki eilen täydellisen tiltin enkä päässyt kirjoittamaan tätä postausta siinä suurimmassa tunnelatauksessa ja kuohunnassa. Eilen olisi ollut tiedossa varsin tiukempaan sävyyn kirjoitettu postaus synnytystapa-arvio käynnistä äitipolilla, joka oli siis raskausviikolla 36. Ensimmäistä kertaa elämässäni lähdin jostakin ovet paukkuen ulos ja sanoin, että nyt riittää. Minä joka olen aina kiltti ja kohtelias ja jopa hivenen arka. Eläköön raskaushormonit. Tänään sain purkaa tuntojani vielä neuvolassa mikä oli todella hyvä asia ja sain hivenen mielenrauhaa. En oikein vieläkään tiedä mistä päästä tätä rupeaisi kerimään auki ja mitä on vastuullista kirjoittaa. Aluksi on kai mainittava, että tiedän, että tämä maa on pullollaan ihania kätilöitä ja onnistuneita synnytyskokemuksia ja varmasti myös asiallisia, mutta samalla potilaitaan ihmisinä kohtelevia lääkäreitä. Kaikessa on kyse myös tuurista. Millaisia ihmisiä sitä kohtaa sellaisena hetkenä, kun itse on avuttomana ja haavoittuvana. Aikaisemmat kokemukset eivät voi olla vaikuttamatta myös tulevaan synnytykseen. Hyvässä ja pahassa. Aikaisempaa kokemusta ei voi kukaan pyyhkiä pois, vaikka haluaisi. Tunteet voivat nousta pintaan, vaikka niitä ei aktiivisesti ajattelisikaan.

Käynnin aluksi vauva laitettiin sydänkäyrille ja ultralla katsottiin lapsen kokoa ja lapsiveden määrää sekä suoritettiin sisätutkimus. Kohdallani todettiin kaiken olevan kunnossa. Tuleva vauva tulee olemaan suunnilleen samankokoinen, kuin esikoiseni syntyessään ja on nyt raivotarjonnassa. Aikaisempi raskauteni eteni myös todella mallikkaasti aina siihen asti kunnes vauvan piti syntyä. En siis kuulu mihinkään riskiryhmään. Aikaisemman synnytyksen tiedot käytiin läpi ja kysyttiin oliko pelkopolilla käynnistä hyötyä. 

Perusjuttujen jälkeen alkoi se vaikeampi osuus ja suoranainen vääntö asioista. Mitä äiti haluaa ja mikä on sairaalan linjaus asiassa. Jo pelkopolilla oli mielestäni aivan selvää, että kätilö johdatteli ja ajoi tunnin tapaamisessa alatiesynnytystä. Koneelle oli kirjattuna, että äiti tätä toivoo. Ensimmäinen huti. Sanoin, että totta kai jokainen äiti haluaisi synnyttää normaalisiti, mutta jos takana on kokemus missä oma kroppa ei ole suoriutunu toivotulla tavalla tämä ei välttämättä toteudu. Lääkäri kuten kätilökin totesivat, että ei voi koskaan tietää mitä synnytyksessä tulee tapahtumaan. 50/50 mahdollisuudet siis. Mielipiteeni kysyttiin ja sen ilmoitettuani se jätettiin huomioitta ja todettiin vain, että tässä tilanteessa ei voida suositella keisarinleikkausta. Vastaanotossa toinen kätilö sanoi, että äitiä ei pakoteta mihinkään. Itse sanoisin, että ei pakoteta, mutta painostetaan tekemään päätös, joka on sairaalan linjan mukainen. Toivotettiin vielä tervetulleeksi, vaikka uudemman kerran keskustelemaan asiasta. Millä rahkeilla ja taistelutahdolla? Jäljellä on vain uupunut ja peloissaan oleva odottava äiti.

Arviointi-käynnin painostus tekniikoihin kuului myös sen asian esiin tuominen, että minua saattaisi myöhemmin kaduttaa oma päätökseni ja jäisin miettimään mitä, jos sittenkin olisin pystynyt synnyttämään alateitse. Hieno syyllistämisen yritys. Itse voin sanoa, että äitiyteni tai naiseuteni ei ole kiinni synnytystavasta. En koe olevani mitenkään huonompi kuin joku toinen, vaikka esikoiseni on tullut maailmaan sektiolla. Olen sietänyt supistuksia ilman kipulääkitystä melkein vuorokauden. Mikäli tarkoituksena on kivun sietäminen olen synnyttänyt siinä missä joku toinenkin. Kuten jo totesin pöydälle jäi päätös, jossa sairaalan kanta voitti painostuksen alla ja minä sekä lapseni odottelemme synnytyksen alkamista ja sitten vain kokeillaan onko tuo 50% meidän puolellamme vai meitä vastaan.


Omiin potilastietoihin on nyt kirjattu, että toivon ystävällistä kätilöä, rauhallisen ilmapiirin ja toimivaa kivunlievitystä. Eikö nämä ole asioita, joiden tulisi toteutua ilman kirjaamista ja ihan jokaiselle? Lisäyksenä oli mainittu, että keisarinleikkaukseen päädytään pienellä kynnyksellä, jos synnytys ei lähde etenemään toivotulla tahdilla. Olen onnellinen, jos ei tarvitse seuraavalla kerralla odottaa siihen asti, että sikiön sydänäänet lähtevät laskemaan eivätkä enää korjaannu. Pelkopolilla sanottiin, että koskaan ei voi tietää miten kenenkin kroppa synnytykseen reagoi. Asian kerran kokeneena voin sanoa, että on 50% mahdollisuus, että sama toistuu kohdallani. Uskon, että kukaan synnyttävä äiti ei erikoisesti hihkaise ilosta joutuessaan veitsen alle, mutta oman lapsen turvallinen maailmaan saattaminen on kaikista tärkeintä.

En halua julkaista sairaalan nimeä niiden ihanien kätilöiden, lääkärien ja muun henkilökunnan takia, jotka tekevät päivästä toiseen hyvää työtä odottavien äitien ja lasten hyvinvoinnin eteen. Erityinen kiitos vielä oman neuvolani osaavalle ja ymmärtäväiselle henkilökunnalle, jotka eivät koskaan unohda sitä, että me synnyttävät äidit olemme ihmisiä emmekä suorittavia nautoja.

Kuinka meille sitten vauvan kanssa kävi? Sen voit lukaista TÄSTÄ.

14 kommenttia:

  1. Itselläni oli tosi kova vääntö että sain sektion. Kävin raskausajan pelkoterapiassa (PK-seudulla on sille oma ryhmäterapia) ja myös yksilöterapiassa sillä oma synnytyspelkoni oli lamauttava.
    Koska olen reilusti ylipainoinen, kuulun pahasti riskiryhmään. Minulle yksi lääkäri pelkopolilla lähes tulkoon sanoi että voin kuolla siihen leikkauspöydälle! Onneksi ihanat terapeuttini tukivat minua ja sain kuin sainkin tapeltua sen suunnitellun sektion. Oli kiva pystyä näyttämään närhen värkit kaikille peloittelijoilleni sillä olimme sairaalassa tasan kaksi yötä ja viikon jälkeen en edes tarvinnut mitään kipulääkkeitä. :D

    Nyt meillä vipeltää 16kk vanha minityyppi http://snappyinnappy.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Tämä on nyt sellainen aihe, että toivoisin monen avautuvan kokemuksistaan. Paljon puhutaan ja kaikesta turhastakin välillä, mutta tämä aihe on jostakin syystä jäänyt hieman pimentoon. Kiitos paljon, että kerroit oman kokemuksesi!!

    VastaaPoista
  3. Mua koitettiin väkisin pakottaa epiduraalin ottamiseen, vaikka vänkäsin viimeisilläkin voimillani että en halua. Onneksi ei ehditty. Jotkut on vain niin ajattelemattomia urpoja, ettei mietitä syntyvän lapsen saatika äidin mahdollisuuksia selvitä ehjinä synnytyksestä ilman pelkoa ja ylimääräistä kipua. :/

    VastaaPoista
  4. Tämäkin puoli asiaa varmasti totta. Synnyttävää äitiä tulisi kuunnella ja hänen mielipidettä kunnioitettava. Olisi tärkeää saada tuntea olevansa tilanteessa edes jollakin tavalla mukana. Itse olin miettinyt sitä, että puntit eivät voi olla tasan, kun toisella puolella on se ns. asiantuntijuus ja itse on potilaan roolissa. Päämäärän tulisi olla kuitenkin sama. Lapsen turvallinen maailmaan saattamien ja positiivisen synnytyskokemuksen luominen. Kiitos Ande kommentistasi!

    VastaaPoista
  5. Kuulostaapa tutulta. Melkolailla tarkkaan 2 vuotta sitten, esikoista odottaessani ja aiemmin rdb-diagnoosin saaneena kävin painoarviossa rv 36+1, jossa todettiin yllätysperätila. (selitti edellisen päivän karmeat kipuni, makasin sikiöasennossa koko päivän - eihän minulla ollut hajua, että se syntymättömän lapsen yhtäkkinen kääntyminen niin paljoa sattuu)
    Yli-innokas nuori lääkäri oli heti ulkokäännöstä tekemässä (ei ollut sellaista aiemmin päässyt tekemään), johon onneksi ylilääkäri sanoi, ettei käy, koska aamulla on syöty. Mitään minulle ei kerrottu toimenpiteestä, varattiin vain aika kääntöä varten. Hölmistyneenä marssin sairaalasta pois ja miehen kanssa keskustelimme 100km ajomatkan kotiin, emmekä päässeet oikein puusta pitkälle. Kotona alkoikin sitten ankara googletus aiheesta ja loppupelissä totesin, että mennään viikon päästä uudelleen, mutta kieltäydyn toimenpiteestä.
    Kun tuo aika koitti, sain ensin huudot, kun oli sitä varten aika varattu ja sen jälkeen sain oikeasti vastailla jos jonkinmoisiin kysymyksiin siitä, miksen suostu ja sain syyllistämistäkin osakseni, kun vaadin suunnitellun sektion. Pitkän jauhamisen jälkeen, sektioaika plakkarissa olin vahvasti itse sitä mieltä, että tein oikein. Ei minun äitiyteni tai naiseuteni siitä vähene, jos tuon lapsen maailmaan hänelle turvallisimmalla tavalla - leikkaus on toki iso asia, koskaan aiemmin en ole leikkauspöydällä ollut, mutta ei se pelottanut.
    Niin sitten kuitenkin kävi, että tyttäremme päätti tulla maailmaan aiemmin kuin suunniteltiin, rv39+0 - 4pvä ennen sektioaikaa. Vedet menivät aamulla ja kohti synnäriä se 100km ajoa edessä. Vielä synnytysvastaanotolla minua yrittivät saada synnyttämään alateitse ja sain siinä supistusten kouristellessa vielä vääntää lääkärien, kätilöiden ja sairaanhoitajien kanssa asiasta. Jälleen kerran pidin pääni ja terve tyttö syntyi sektiolla klo 15.20, pituus 48cm ja paino 3055g. Kolme yötä sairaalassa riitti, toivuin sektiosta hyvin.
    Pääasiassa hyvä synnytyskokemus kuitenkin jätti pysyvän skeptisyyden mieleeni - lähinnä siksi, että koin itseäni kohdellun kuin koe-eläimenä. Erityisesti tämä painoarviossa perätilan todennut yli-innokas lääkäri ajatteli vain itseään, koska halusi päästä ulkokäännöksen tekemään hinnalla millä hyvänsä sillä sekunnilla ja kun se ei toteutunutkaan, sain tuta hänen pettymyksensä ylimielisen käytöksen välityksellä. Lisäksi se jatkuva syyllistäminen siitä, että pitäisi synnyttää alateitse tai vähintään yrittää edes. Sektio oli suoraansanottuna kirosana ja kun sen meni sanomaan, niin joutui kyllä selittelemään, miksi sinä sen haluat. Ei minulla käynyt mielessäkään, että olisin tuohon tilanteeseen joutunut - ajattelin aina, että normaalisti alateitse. Ei vain mennyt niin kuin Strömsössä ja olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että syy sille myöhäiselle perätilaan kääntymiselle on ollut. Everything happens for a reason, right?

    VastaaPoista
  6. Olen melkoisen varma, että näitä tarinoita on paljon, mutta niitä ei ole aikaisemmin kerrottu tai jaettu.Kiitos, kun kerroit omasta kokemuksestasi. On kai jonkinlainen tabu kritisoida sitä mitä synnytysosastoilla tapahtuu tai siltä minusta ainakin tuntuu. Itse toivuin omasta sektiosta todella hyvin, kun pääsin kotiin. Kotona ei tarvinnut jonottaa suihkuun tai vessan. Sain syötyä ateriani, kun en ollut jatkuvassa imetyskoulussa ja pieni tyttöni nukkui heti hyvin ja sikeästi, kun maha oli täynnä. Kiitos rintapumpun.

    VastaaPoista
  7. Heippa! En ole oikeastaan koskaan lukenut blogeja, mutta nyt jostain syystä luin.. Mielenkiintoinen kirjoitus! 😊 Haluaisin jakaa myös TODELLA hyvän perätilasynnytys kokemuksen. Olen synnyttänyt 2 lasta alateitse, "normaalin" ja perätilan. Perätila oli vielä esikoisen synnytys ja se meni paljon paremmin kun normaali alatie synnytys. Ymmärrän täysin myös sektio vaihtoehdon jos lääkäri toteaa että et pysty synnyttämään alateitse mutta on mielestäni hölmöä jos väkisin haluaa sektion ilman mitään sen kummempaa syytä... Kävin itse lantion magneettikuvissa ja lantioni soveltui synnytykseen. Synnytykseni käynnistyi lapsivesien menolla ja kesti 4h 55min. Kaikki sujui täysin oppikirjojen mukaan! En missään nimessä halua ketään loukata tai syyllistää mutta olen kuullut niin paljon perätilajuttuja missä mennään suoraan sektioon ihan vaan sen takia että ei edes haluta yrittää alatie synnytystä. Itse olen ollut kahdessa mahan tähystysleikkauksessa ja olin ehdottomasti sitä mieltä että en halua leikkausta. Kaikki leikkaukset jättävät kehoon kiinnikkeitä ja minulla on niitä jo ihan tarpeeksi! Sekin on mielestäni hassua että mennään leikkaukseen että päästään helpommalla... Ei se ei mene niin! Leikkauksissa on ihan yhtä lailla riskejä niinkuin on synnyttämisessäkin! Toivottavasti en loukannut ketään, mutta itse olen tätä mieltä! 😊 Perätilasynnytys voi olla myös hyvä asia! 😊 Hyvää uutta vuotta kaikille!!!

    VastaaPoista
  8. Kiitos Joanna kommentistasi. Varmasti kukaan ei loukkaannu. Mielipiteitä ja kokemuksia tulisi jakaa enemmän. Synnytyskokemukset ovat erilaisia ja kovin henkilökohtaisia. Itse menin esikoistani synnyttämään ihan reippaana, mutta kaikki ei mennyt niin kuin olin ajatellut. Mielessäni ei ollut edes käynyt se mahdollisuus, että jotuisin sektioon. Kaikkien kroppa ei vain toimi samalla tavalla. On paljon asioita jotka eivät ole itsestä kiinni. On vaikea uskoa, että kukaan ajattelisi sektiota jotenkin helpompana tienä. Vaikka olemmekin 2000- luvulla niin rehellistä tietoa vaihtoehdoista tarvitaan. Sektiossa ja alatiesynnytyksessä on molemissa omat riskinsä ja näistä tulisi puhua avoimesti ja antaa odottavanäidin olla aktiivisena toimijana synnytyksessä tekemässä päätöksiä. Painostus ei ole hyväksyttävää. Asia ei ole mustavalkoinen. Aikaisemmat kokemukset vaikuttavat ja eri ihmisillä on erilaisia rajoitteita. Toisilla kaikki sujuu hyvin ja keho on kuin tehty alatiesynnytystä varten. Ja tässähän ei ole kukaan viemässä mitään keltään pois. Tärkeintä on saada lapsi maailmaan turvallisesti.

    VastaaPoista
  9. Sehän näissä on haasteena, että ei ole olemassa mitään yhtä oikeaa tapaa toimia, ja kukin lääkäri toimii - näin haluan uskoa - oman parhaan tahtonsa mukaan. Samassakin sairaalassa kaksi samantyyppistä pelkopoliasiakasta saattaa saada ihan erilaista kohtelua.

    Mun esikoinen syntyi kiireellisellä sektiolla juututtuaan virheasennossa synnytyskanavaan. Kakkosta odotellessa päädyin siis pelkopolin kautta tutkimaan lantiota & sikiön kokoa. Mua hämmästytti suuresti se, miten mun kohtaamisista joka ikinen lääkäri minulta kyseli ja varmisti, että enkö kuitenkin toivoisi sektiota, ja sektiota mulle olisi ollut valmiina varaamaan melkein kaikki, mutta toivomani käynnistys laskettuna aikana tai sitä ennen (esikoinen oli syntynyt 41+4, enkä uskonut että kakkonenkaan syntyisi itsellään ennen laskettua) kuitattiin useimmiten toteamuksella "kattellaan". Toki ymmärrän, että käynnistys ei ole lapselle se paras vaihtoehto, mutta maallikkona jotenkin ajattelin, että on se kuitenkin sektiota lempeämpi tapa.
    Onneksi, onneksi viimeisen tutkimuksen äitiyspolilla tehnyt lääkäri sai sikiön painoarvioksi melkein 4,5kg ja minä sitämyöden käynnistysajan - kiloa pienempi vauva syntyi seuraavana päivänä (38+5) helposti ja nopeasti käynnistettynä.

    Toivon että sinua kuunnellaan ja saat onnistuneen synnytyskokemuksen - oli se sitten millä tavalla tahansa!

    VastaaPoista
  10. Olet Elina aivan oikeassa! Hienoa kuulla, että toinen "reissusi" synnärille sujui hallitusti ja helposti käynnistyksellä. Itse mietin juuri tänään miten vaikeaa on luottaa omaa kroppaansa, kun tietää, että se ei suoriutunut urakasta viime kerralla. onhan se osaksi myös itsetunto kysymys. Joku toinen voi sanoa vieressä, että tulet tänne vain reippaasti kokeilemaan, mutta ei se auta yhtään palauttamaan omaa uskoa. Urheasti olen silti menossa yrittämään toista kertaa ja sitten katsotaan mihin se riittää. Ja kävi miten kävi niin avaudun jutusta täällä blogissa. En mitenkään hinkua kirjoittaa negatiivisia postauksia. Jos kaikki menee hyvin niin kirjoitan mielelläni myös kätilöä ja synnytyssairaalaa ylistävän postauksen. Kaikessa pitää olla tasapuolinen. Kiitos kommentistasi!

    VastaaPoista
  11. Apua.. Mulla meni kans esikoisen synnytys päin peetä ja nyt on uuden raskauden myötä pelkopolilla käyty. Ihana kätilö vakuutteli ettei ketään pakoteta synnyttymään. Kuukauden päästä on synnytystapa-arvio.. Toivottavasti en saa samaa tuomiota..
    Sinänsä ymmärrän tuon Joanna Ojalan kommentin. Hän ei kärsi synnytyspelosta, eikä voi ymmärtää mitä se pelko on. En itsekään pelännyt synnytystä ennen kuin yritin synnyttää. Ja kun henkiökunta kohtelee kuin roskaa ja kaikki menee todella huonosti ja lopulta päädytään hätäsektioon niin kyllä siitä vaan ikuinen pelko jäi.
    Ja minä koin juurikin asian niin että minä olen riittämätön ja huonompi kuin muut koska esikoiseni on syntynyt sektiolla. Ehkä juurikin sen takia että tiedän kuinka alatiesynnytystä ylistetään ja ym.. enhän minä voisi kehua kuinka hienosti synnytykseni meni.. tai kuinka hienosti vauva leikattiin mahasta..

    VastaaPoista
  12. Heippa Sesilia ja kiitos, kun jaoit kokemuksesi! Luettuasi kommenttisi mieleeni nousivat oman mieheni sanat, kun koin epäonnistuneeni esikoisen synnytyksessä. Kauniimmat sanat mitä minulle on kukaan ikinä sanonut ja jotka toivat itselleni niin suuren lohdun. Ihmiseltä joka oli rinnallani synnytyksen keston ajan aina siihen asti, kun leikkaussalin ovi meni kiinni. Ihmiseltä joka näki kuinka yritin kestää kipua vuorokauden. Oma mieheni sanoi: "Luota minuun, sinä kyllä synnytit". Toivottavasti tästä olisi myös sinulle lohtua. Olemme molemmat yrittäneet täysillä. Kyllä sekin on jotain! Onnea matkaan uuteen yritykseen sinulle ja minulle!

    VastaaPoista
  13. Huh, onpa tosiaan jännä miten erilaisia sairaaloita on tämän pelkosektion suhteen. Itse kävin edellisessä raskaudessa pelkopolilla rv 30 alkaen juttelemassa ja lopulta kätilö päätyi suosittelemaan minulle sektiota johtuen voimakkaasta synnytyspelosta (vaikka varsinaisesti pelko ei koskenut itse synnytystä, vaan vauvan selvitytymistä siitä). Minun ei tarvinnut oikeastaan vääntää asiasta, vaan esitin oman näkemykseni ja syyt pelkoon ja sain todella hyvin selkeytettyä ajatukseni tulevan suhteen. Sain palautetta, että olen todella hyvin perehtynyt asiaan, ja tiedän mitä haluan, ja että osaan perustella pelkoni syyt. Toki teimme suunnitelman mahdollisen spontaaninen käynnistymisen varalta, mutta itse tiesin ettei sitä tulla tarvitsemaan :)

    Minä en ole jäänyt kaipaamaan sitä kaikkien ylistämää alatiesynnytystä, koska pääasia minulle on lopputulos, elävä vauva. Olkoot muut mitä mieltä tahansa. Kukaan ei voi tietää toisen pelkoja tai miten synnytyksen kokee, onhan se todella henkilökohtainen kokemus. Nyt tässä raskaudessa sektio on myös suunniteltu muutaman viikon päähän, johtuen kahdesta edellisestä sektiosta, enkä siis ole tarvinnut enää vääntää asiasta kenenkään kanssa. Eikä ihmisetkään ole kyseenalaistaneet asiaa enää yhtään :D

    Paljon tsemppiä siis synnytykseen! Minulle tosiaan myös sanottiin, että ketään ei voida Suomessa pakottaa synnyttämään alakautta, ja että äiti viimekädessä päättää synnytystavan. Tottakai "epävarmalta" vaikuttavat äidit yritetään painostaa ja ylipuhua alatiesynnytykseen, koska onhan se yleensä pääsääntöisesti helpompi kaikille osapuolille :) Mutta jos äiti ilmoittaa selkeästi ettei aio synnyttää alatietä, niin saa varmasti sektion. Kunhan vain on itse varma asiasta :)

    VastaaPoista
  14. Heippa Helmiina! Ihana kuulla, että sinulla meni kaikki hyvin!! Myös näitä onnistuneita tarinoita on hyvä lukea!! Niistä rohkaistuu. Minä luin viikkoa ennen omaan synnytystapa-arvio aikaani paikallisesta lehdestä sivun kokoisen artikkelin siitä kuinka sektion vaaraallisuutta korostettiin. Artikkeliin oli haastateltu lääkäriä joka ilmoitteli prosentteina kaikki lisääntyneet riskit sektion kohdalla. Normaalin alatiesynnytyksen vaaroista ei puhuttu mitään. Täysin siis puolueellinen juttu, jossa ilmoitettiin sairaalan kanta asiaan (kyseessä siis oma synnytyssairaalani). Olivat oikein onnistuneet vähentämään sektioiden määrää. Tuli olo, että menee taistelemaan tuulimyllyjä vastaan.

    VastaaPoista