sunnuntai 7. toukokuuta 2017

JEE - Vihdoinkin toimiva vaunuverho


Tänään oli ihastuttavan aurinkoinen päivä. Vietimme koko perhe touhukasta päivää omassa pihassa. Huomasin iloitsevani, että pihassamme on lapsien leikeille runsaasti tilaa. Hiekkalaatikolla keitettiin kurapuuroa, pelattiin palloa, keinuttiin, ratsastettiin keppihevosella, piirrettiin katuliiduilla, potkuteltiin mopolla ja potkulaudalla sekä kerättiin kukkasia. Puuhaa ja menoa riitti. Perheen Pikku Tähti tyytyi ottamaan pihalla kunnon nokoset vaunuissa.


Voisi ajatella, että talon viimeiselle vauvalle ei juuri hankita mitään uutta. Näin minäkin ajattelin. Meillähän pitäisi olla kaikki valmiinaa pienokasta varten. Olen kuulunut niihin vanhempiin, jotka ovat hankkineet tavararoita maltillisesti kaikille talon lapsille. Monesta asiata olen ajatellut, että pärjään ilmankin. Nyt olen kuitekin vaihtanut mielipidettä vaunuverhon suhteen. Kolmannen lapsen kohdalla en enää halua taiteilla harsoliinoja pyykkipojilla kiinni vaunun kuomuun. Viritykseni eivät ole koskaan pysyneet kunnolla paikoillaan.


Ilokseni sain mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Baby Wallaby:n kanssa ja löysin heidän valikoimistaan aivan ihastuttavan käännettävän vaunuverhon. Vaunuverho (52 x 57 cm) on 100% puuvillaa ja suojaa vauvaa pienoiselta sateelta, tuulelta ja auringolta sekä melulta. Vaunuverhon voi kiinnittää kätevästi myös turvakaukalon kantokahvaan! Paketin mukana tulee seitsemän joustavaa muovirengasta. Baby Wallaby:n tekstiilit ovat lapselle turvallisia eivätkä sisällä käsittely- tai lisäainejäämiä. Tuotteet voidaan pestä 30 asteessa ja silittää yhden pisteen silityksellä.



Vaunuverho on mielestäni oikein mukavan näköinen. Tunnustaudun raitojen faniksi. Myönnän, että ulkoilu vauvan kanssa helpottui ja muuttui myös tyylikkäämmäksi. Samaa kuosia oleva trikoopeitto (80 x 80 cm) täydentää kokonaisuuden. Vaunuverho ja trikoopeitto piristävät ihanasti mustien rattaiden hieman raskasta ilmettä.


Instagramin puolella on nyt käynnissä kiva arvonta, jossa voittona on testissä ollut setti. Tarjolla voittajalle siis käännettävä vaunuverho ja pehmoinen trikoopeitto! Kipaise osallistumassa!

Yhteistyössä Always somewhere else ja Baby Wallaby

3 kommenttia:

  1. Mäkin luulin ettei tulla hommaan juuri mitään tälle kolmannelle, mutta voi kuinka väärässä olinkaan. Kummallisesti niitä erilaisia tarpeita on vaan on alkanut ilmaantunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu todella hassulle hankkia tarvikkeita tässä vaiheessa, mutta kuten sanoit tarpeita nyt vain ilmenee. Varmasti lähipiirillä on tarvetta vielä meiltä jääville vauvanhoitotarvikkeille.

      Poista
  2. Onko sulle tullut "tarpeita" vai onko oikeita tarpeita? Mä huomasin, että nyt on tullut hommattua myös sellaista, mitä ilman pärjäisi ihan hyvin, mutta nyt vaan haluan jonkin... �� Kaikki kyllä olleet ihan hyödyllisiä tai elämää helpottavia tavaroita.

    VastaaPoista