keskiviikko 30. elokuuta 2017

Letter Board - Leikkiä kirjaimilla


Kirjaimilla ja sanoilla on ihana leikkiä. En ihmettele yhtään, että kirjaintaulut ovat juuri nyt super suosittuja. Tauluun pystyy taiteilemaan pidemmänkin runon, lyriikan pätkän, mietelmän tai voimalauseen. Kirjaintaulu on myös ihana pieni tapa ilmaista itseään. Siihen valikoituu väistämättä tekstejä, joilla on merkitystä. Sanoilla taas on tunnetusti suuri voima. Voimalauseen näkeminen kiireisen päivän keskellä auttaa jaksamaan ja keskittymään oleelliseen. Arki ja kiire nielaisee meistä jokaisen toisinaan ja silloin kannattaa juuri pitää kiinni niistä itselle tärkeistä sanoista ja lauseista. Ajatella, että minä olen yhä minä tämän kaiken keskellä.



Kirjaintaulua on saatavana useassa eri värissä ja myös lisäkirjaimia voi hankkia useampaa väriä: keltaisia, pinkkejä, vihreitä ja mustia. Itse valitsin kultaiset kehykset, koska ajatuksena on hyödyntää kirjaintaulua myös Maitokahvimedian juhlissa. Kirjaintauluun voi näppärästi laittaa esille esim. juhlien menu:n. Kirjaintaulu voi olla myös hauska lisä Photo Booth kuvauksia tehdessä.


Kirjaintaulu sopii talon jokaiseen huoneeseen. Viikonloppuna päädyin katselemaan olohuoneen seinää, joka on täyttynyt erilaisista meille vahingossa päätyneistä tauluista. Meidän talossa on paljon mummolaa/huvila henkeä, mutta tauluseinä hieman ahdistaa minua. Seinä on kovin hallitseva ja iloton. Kenties uskallaudun sijoittamaan kirjaintaulun vakavan taiteen sekaan keventämään tunnelmaa. Tämä meidän talo nyt kuitenkin on nuorten ihmisten koti. 

Yhteistyössä Always somewhere else ja Tiitiäinen & Tyllerö

6 kommenttia:

  1. Se on hieno! Kiva postaus ja ihanat kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt haluaisin vain istua ja tehdä erilaisia kivoja kahvi mietelmiä tauluun.

      Poista
  2. Noi on ihania, olen meillekin tuota miettinyt mutta minne sen saisin mahtumaan :D
    Ihanaa kun löysin blogisi, täällä näyttää kivalta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Nanni! Ihanasti sanottu. Ei yhtään enää harmita, vaikka päivä on sateinen ja harmaa!

      Poista