torstai 30. marraskuuta 2017

Väriterapiaa pimeyden keskelle

 

Valotonta, harmaata ja pilvistä. Välissä tuiskunen päivä ja taas lisää harmaata. Huh, huh. Kotikin alkaa näyttää synkälle ja mieliala lähtee laskuun. STOP. Mieti vielä. Kaiva kaapista ihanat jouluvalot, tuikut ja kynttilät. Kata vieraille värikäs kahvipöytä. Meillä käy aika usein kahvivieraita. Minä tykkään koota kattauksen eriparisista astioista. Rakastan värejä ja kuvioita. Kauniita astioita on myös ilo pitää esillä. Ne ovat osa kodin sisustusta. Värikäs melamiini lautanen/tarjotin on kahvipöydän piriste. Hanki monta ja voit käyttää niitä lautasina tai yhtä yksittäistä tarjottimena. Huolettomat mukit kestävät lastenkin käytössä.


Kakkulapiolle  on ollut viime aikoina erityisen paljon käyttöä. Meillä lapset osaavat jo pyytää äitiä leipomaan. Varsinkin perheen Pikku Herra on herkkujen perään. Leivoin alkuviikosta jo tutuksi tulleesta omenapiirakasta hieman muunnellun version. Omenalohkojen sijaan käytin omenasosetta ja päälle ripottelin vielä reilusti fariinisokeria. Ihana huomata, että reseptejä uskaltaa jo itse muokata. Olen kyllä ihan pikkuisesti ylpeä itsestäni, että sitkeästi vain opettelin leipomaan lasten synnyttyä ja nykyisin olen jo ihan kohtuullisen hyvä. Jee. Kakut ja muut herkut pääsevät oikeuksiinsa, kun niiden parina on pöydässä kauniit astiat. Värit taas saavat leivosten ohella mielen piristymään.


Nyt kannattaa tutustua Colore:n ihastuttavaan nettikauppaan. Sulostuta omaa tai ystäväsi joulua ihanilla tuotteilla. Blogin ja yhteisön seuraajille on tarjolla etu. Koodilla MAITOKAHVI saatte -15% alennusta verkkokaupan tuotteista. Etu ei koske tapetteja tai lahjakortteja. Tarjous on voimassa tämän vuoden loppuun. TÄSTÄ ja TÄSTÄ linkistä pääsette fiilistelemään joulua ja kurkistamaan myös Coloren tuotteita.


Yhteistyössä Always somewhere else ja Colore

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti